Asiakaspalvelu

Porinan asiakaspalvelu monipuolistuu rakennuslupa-asioiden ja ympäristön- ja terveydensuojelun neuvonnalla

Porin kaupunki kokeilee uusia matalan kynnyksen neuvontapalveluja palvelupiste Porinassa (Yrjönkatu 6 B) vuoden 2018 loppuun saakka. Maanantaisin ja tiistaisin Porinassa päivystää rakennuslupa-asioiden neuvoja, torstaisin ja perjantaisin ympäristön- ja terveydensuojelun neuvoja.

Asiakaspalvelu

– Haluamme jalkauttaa ympäristö- ja lupapalveluiden neuvojia asukkaiden helposti saataville tuttuun paikaan Porinaan. Tavoitteena on parantaa henkilökohtaista palvelua, samanaikaisesti kun kaupunki lisää mahdollisuuksia sähköiseen asiointiin, ympäristö- ja lupapalveluiden yhteiset palvelut –yksikön päällikkö Tiina Toivonen kertoo.

Neuvojat auttavat asukkaita, kodinkorjaajia, pihanrakentajia ja ensimmäistä kertaa yleisötapahtumia järjestäviä tahoja lupa-asioiden käynnistämisessä.

– Heiltä voi kysellä pieniä ja suuria asioita silloin, kun vasta haaveillaan hankkeisiin ryhtymisestä tai mietitään, millaisia lupia pitäisi hakea, jotta työt voidaan aloittaa ajallaan, Toivonen sanoo.

Rakennuslupa-asioiden neuvojalta voi kysyä millaisia lupia pitää hakea tai ilmoituksia jättää esimerkiksi pihasaunan rakentamiseen, ikkunoiden vaihtamiseen ja terassin lasittamiseen. Ympäristön- ja terveydensuojelun neuvoja opastaa esimerkiksi pienten yleisötapahtumien järjestäjiä, joiden tapahtumissa tarjoillaan ruokaa ja soitetaan musiikkia. Asukkaat saavat neuvontaa vaikkapa mökin jätevesien käsittelyjärjestelmän valinnassa tai kotirannan leväseurannassa.

Vaativat lupa-asiat hoidetaan ympäristö- ja lupapalveluissa varaamalla asiantuntijalta tapaamisaika etukäteen.

Neuvonta-ajat Porinassa
Yrjönkatu 6 B, 28100 Pori

Rakennuslupa-asioiden neuvoja
Maanantaisin ja tiistaisin klo 9-16.30

Ympäristön- ja terveydensuojelun neuvoja
Torstaisin ja perjantaisin klo 9-16.30

Porinan kaikkiin palveluihin voi tutustua verkkosivuillamme.


Asiakaspalvelu