Jätteiden yö

Porissa järjestetään ensimmäistä kertaa Jätteiden yö

Onko kotonasi rompetta, josta haluaisit päästä eroon? Haluaisitko kuulla lisää muovipakkausten keräyksestä, vaarallisesta jätteestä tai kenties ruokahävikistä? Porissa järjestetään ensimmäistä kertaa Jätteiden yö 5. kesäkuuta kello 16–22 Porin kierrätyskeskuksessa.

Jätteiden yö

Jätteiden yössä kuullaan tietoiskuja erilaisista jätteisiin liittyvistä teemoista. Tapahtumassa järjestetään Avain-hankkeen järjestämä luova paja, jossa pääsee askartelemaan kierrätysmateriaaleista. 

– Paikalle voi tulla myös vain nauttimaan kahvista ja makkarasta tai vihiksestä sekä juttelemaan jäteneuvonnan kanssa, kutsuu Pepita Heurlin jäteneuvonnasta. 

Yhtenä ohjelmanumerona luvassa on ploggingin eli roskalenkkeilyn yhteislähtö. Osallistujille annetaan hanskat ja pussit, joiden avulla roskia voi kerätä lenkkeilyn yhteydessä. Yhteinen lähtö on kello 19 kierrätyskeskukselta.

Roskalenkkeilyyn osallistuvat saavat kahvia, mehua ja Reilut banaanit. Lisäksi heidän kesken arvotaan palkintoja. 

Tapahtumaan on vapaa pääsy ja illan aikana kuullaan elävää musiikkia. 

Porin kierrätyskeskus vastaanottaa jätteitä 5.6. kello 9–22. Lisätietoja tapahtumasta ja illan ohjelma löytyy osoitteesta www.pori.fi/jatteidenyo

Aikataulu: 

  • 16.15 Tapahtuman avaus, ympäristö- ja lupapalvelujen toimialajohtaja Ulla-Kirsikka Vainio
  • 16.00–22.00 Kahvitarjoilu
  • 16.00–22.00 Kodin tekstiilien vastaanotto, Satakunnan eläintensuojeluyhdistys ry, Satesy 
    Voi tuoda: lakanoita, pussilakanoita, tyynyliinoja, peittoja, pyyhkeitä ja pienempiä räsymattoja
    Ei voi tuoda: patjoja, tyynyjä, isoja mattoja tai mitään vaatteita. 
    Tekstiiliä voi tuoda vain sen määrän, mitä itse pystyy kantamaan. 
    Keräykseen sopimattomat tekstiilit palautuvat tuojalle.
  • 16.00–21.00 Luova paja. 
    Tule askartelemaan kierrätysmateriaaleista! AVAIN-hankkeen järjestämässä Luovassa pajassa viihtyvät lapset ja aikuiset. Nonstop-pajaan voi poiketa milloin vain kello 16–21 välillä. 
  • 16.30–18.30 Tietoiskut 
    Elätkö vaarallisesti? Tutustu vaaralliseen jätteeseen. 
    Älä ruoki hukkaa! Länsi-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset 
    AVAIN-hankkeen toiminta ja Materiaalipankit 
    Muovipakkausten keräys, mitä sinne voi laittaa?
    Isoäidin siivousvinkit – Porin Marttayhdistys.
  • 18.30 Elävää musiikkia.
  • 19.00 Plogging-yö! Ploggingin, eli roskalenkkeilyn yhteislähtö. Osallistujille hanskat, pussit, kahvit, mehut ja Reilut banskut. Lisäksi osallistujien kesken arvotaan palkintoja. 
  • 19.15-20.00 Tietoiskut!
    Elätkö vaarallisesti? Tutustu vaarallisen jätteeseen. 
    AVAIN-hankkeen toiminta ja Materiaalipankit
    Satakunnan eläinsuojeluyhdistys ry.
  • 20.00 Elävää musiikkia.
  • 20.20-21.00 Tietoiskut!
    Muovipakkausten keräys, mitä sinne voi laittaa?
    Isoäidin siivousvinkit – Porin Marttayhdistys.
  •  21.15 Elävää musiikkia.
  •  22.00 Tapahtuma päättyy.

Onko kaapissasi vielä tyhjiä filmirullakoteloita tai kenties diabetesliuskapurkkeja? Tuo ne jätteiden yöhön. Purkeista tuunataan taskutuhkiksia ja taskuroskiksia jakoon. Suomen Ash haastaa kaikki tumppitalkoisiin! 

 

 


Jätteiden yö