Sampolan puistojen karttakuva

Sampolassa uusitaan puistoja – vaikuta ilmeeseen

Kouvonraitin ja Iskonraitin välissä keskeisellä paikalla Sampolan keskustan alueella sijaitsevat puistot, Sammonpuisto ja Ilminpuisto, saavat tulevina vuosina uuden ilmeen. Porin kaupunki kunnostaa puistot alueen muiden muutostöiden myötä. Asukkailta halutaan mielipide, millaisia puistoista halutaan.

Sampolan puistojen karttakuva

Ilminpuisto tulee sijoittumaan vanhan liikekeskuksen tilalle Kerttu Horilan taideteoksen ympärille ja Sammonpuiston aikojen saatossa kulunutta ilmettä kohotetaan. 

– Koska lähialueella sijaitsee jo leikkipaikka sekä monipuolinen, lähiliikuntapaikkatyyppinen koulun piha, tullaan Ilminpuiston ja Sammonpuiston toiminnoissa panostamaan viihtyvyyteen, turvallisuuteen ja rauhallisempaan ajanviettoon. Myös puistojen kulkuväylät mietitään käytännöllisemmiksi ja suunnitteluratkaisut puiston kunnossapitoa helpottavammaksi, kuvailee suunnitteluhortonomi Katja Tuomala.

Sampolan asukkailla ja porilaisilla on mahdollisuus vaikuttaa uudistuvien puistojen ilmeeseen. Mielipiteen voi käydä jättämässä 30. marraskuuta mennessä osoitteessa www.pori.fi/sampolanpuistot. Ideoita voi käydä jättämässä myös Itätuulen yhteisötila Salongissa, jossa on esillä karttakuva puistoista. 

– Haluamme tietää millaisen puiston sinä Sampolan keskiöön toivoisit ja mitä vanhoista puistoista ehkä jäät kaipaamaan. On tärkeää, että alueen asukkaat pääsevät vaikuttamaan siihen, millaiseksi heidän asuinympäristönsä rakennetaan, sanoo Tuomala. 

Puistojen olemassa olevia ja hyväkuntoisia betonilaattoja uusiokäytetään ja hyödynnetään kaupungin viherrakentamisessa kestävän ympäristörakentamisen periaatteita kunnioittaen. Suunnittelussa otetaan huomioon myös luonnon monimuotoisuuden tukeminen muun muassa kasvillisuutta suunniteltaessa. 

Puistojen suunnittelutyö aloitetaan vuoden 2019 lopulla ja suunnitelmien on tarkoitus valmistua vuoden 2020 aikana. Puistojen toteutus ajoittunee vuosille 2021–2023.

– Puistojen suunnitteluun osallistaminen toteutetaan 2-vaiheisena. Ensimmäisessä vaiheessa kerätyistä ideoista muovaillaan puistosuunnitelmaluonnokset. Osallistamisen toisessa vaiheessa puistosuunnitelmaluonnokset esitellään kaupunkilaisille ja niiden välillä järjestetään äänestys. Eniten ääniä saaneet puistojen luonnokset jatkotyöstetään toteutussuunnitelmaksi, lupaa Tuomala.

 


Sampolan puistojen karttakuva