Siikarannan kallioilla ihmisiä ihailemassa merta

Sata ihmistä tutustuu Porin maisemiin ja kulttuuriympäristöön ensi viikolla

Ympäristöministeriö järjestää Porissa 27.-28. elokuuta valtakunnalliset kulttuurimaisemanhoidon neuvottelupäivät. Päivien aikana perehdytään maisemien ja kulttuuriympäristöjen hoidon kysymyksiin niin teorian kuin retkeilyn kautta.

Siikarannan kallioilla ihmisiä ihailemassa merta

Noin satahenkinen ryhmä keskustelee kulttuurimaiseman ja kulttuuriperinnön hoidon ajankohtaisista teemoista, Kokemäenjoen suiston ja Satakunnan rannikon kulttuurimaisemasta ja sen muutoksesta. Lisäksi päivien aikana esiin nousevat maisematutkimuksen yliopisto-opetus ja -tutkimus sekä maisema-alueet. 

– Porissa ja Satakunnassa on paljon hienoja kulttuuriympäristöjä, joita on mukava päästä esittelemään valtakunnallisille vieraille. Esimerkiksi Kokemäenjoen suistoalue kaikkine erityisine luonto- ja maisematyyppeineen on ainutlaatuinen ympäristö, joka on parhaimmillaan näin loppukesällä. Vieraita kiinnostavat varmasti myös maisemanähtävyytemme Yyteri sekä Reposaari satamayhdyskuntineen ja painolastikasveineen, toteaa yksi tapahtuman paikallisista vastuuhenkilöistä Liisa Nummelin Satakunnan Museosta. 

Kulttuurimaisemahoidon neuvottelupäivät järjestetään 24. kerran ja ensimmäistä kertaa Satakunnassa. Päivien järjestäjä on ympäristöministeriö, joka on valmistellut ohjelman ja hoitanut käytännön järjestelyt yhteistyössä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen, Satakunnan Museon ja Porin kaupungin kanssa. 

– Päivillä muun muassa luonnonsuojeluvalvoja Kimmo Nuotio kertoo Kokomäenjoen suistoalueen viimeisten vuosikymmenten muutoksista, joita hän on läheltä seurannut. Emeritusprofessori, arkkitehti Vilhelm Helander, joka runsaat 10 vuotta sitten vastasi Porin kaupungintalon eli Junneliuksen palatsin vaativasta restaurointisuunnittelusta, tulee esittelemään rakennusta seminaarin osanottajille, Nummelin kertoo ohjelmasta. 


Siikarannan kallioilla ihmisiä ihailemassa merta