Satakunnan Museon toimipaikat aukeavat koronapandemian sulun jälkeen

Satakunnan Museon toimipaikat avautuvat jälleen yleisölle tiistaina 27.4.

Satakunnan Museo, Luontotalo Arkki, Rosenlew-museo ja Rakennuskulttuuritalo Toivo ovat kaupungin koronarajoitusten mukaisesti olleet suljettuina yleisöltä viime vuoden joulukuusta lähtien. Tiistaina 27.4. klo 11 ovet avataan jälleen yleisölle. Museot toivottavat kaikki tervetulleiksi turvalliselle museokäynnille! Myös Satakunnan Museon museokahvila avaa jälleen ovensa ja palvelee tiistaista sunnuntaihin klo 11-16.

Satakunnan Museon toimipaikat aukeavat koronapandemian sulun jälkeen

Koronasulun aikana on valmistunut kaksi aivan uutta näyttelyä, Kartalla ollaan ja Pienet paatit, joita yleisö pääsee nyt katsomaan ensimmäistä kertaa. Satakunnan Museon Salissa esillä oleva Kartalla ollaan -näyttely esittelee karttoja, atlaksia eli karttakirjoja, karttapalloja sekä kartantekoon tarvittavia välineitä. Kartat ovat peräisin John Nurmisen Säätiön, merenkulkuneuvos Juha Nurmisen sekä Satakunnan Museon kokoelmista. Kartalla ollaan on esillä 16.1.2022 asti. 

Rosenlew-museon Pienet paatit -näyttelyn pääosissa ovat satakuntalaisten laivojen ja veneiden pienoismallit, mallien esikuvina olleiden laivojen tarinat sekä pienoismallin rakennus. Näyttelyssä esitellään yhteensä 13:n eri laivan tai veneen pienoismallit. Kaksi pienoismalleista tehtiin vapaaehtoisvoimin varta vasten tähän näyttelyyn, ja niiden rakentamiseen käytettiin satoja työtunteja. Pienet paatit on esillä 13.2.2022 asti.

Museo noudattaa turvallisuusohjeita ja suosittelee kasvomaskin käyttöä sekä riittävän etäisyyden pitämistä muihin asiakkaisiin. Museokohteiden asiakasmääriä rajoitetaan tarvittaessa. Ryhmävierailuista tulee ottaa museoihin etukäteen yhteyttä.

Museokohtaiset lisätiedot:

Satakunnan Museo, Hallituskatu 11, p. (02) 621 1063 
Luontotalo Arkki, Pohjoispuisto 7, p. (02) 621 1176 
Rosenlew-museo, Kuninkaanlahdenkatu 14, p. (02) 621 1866 
Rakennuskulttuuritalo Toivo, Varvinkatu 19, p. (02) 621 1051 


Satakunnan Museon toimipaikat aukeavat koronapandemian sulun jälkeen