Puistomaisema rakkaudella porilaisille -leimalla

Toukokuussa Rakkaudella porilaisille leikittää, liikuttaa, laulattaa, vie luonnon keskelle ja kulttuurien äärille

Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahalla toteutettavat maksuttomat hankkeet tarjoavat toukokuussa paljon keväistä iloa ja yhteisöllisyyttä. Tiedossa on esimerkiksi linturetkeilyä ja muuta luonnossa liikkumista, leikkitapahtumia, seniorijumppaa sekä kulttuurien kirjoa esittelevä tapahtuma.

Puistomaisema rakkaudella porilaisille -leimalla

Kaikki hankkeet löytyvät pori.fi/hyvinvointiraha -sivulta. Sivustolle päivitetään aina ajankohtaisimmat tiedot tapahtumista, joten se kannattaa ottaa tiiviiseen seurantaan. Hyvinvointirahan tämän vuoden teemana on Siltoja porilaisten välille. Yhteisöllisyys sekä hyvän mielen teot itselle ja muille korostuvatkin kattavassa valikoimassa eri tapahtumia. Aiempien vuosien hankkeiden siirtyminen koronapandemian vuoksi tarkoittaa, että tänä vuonna porilaisille on tarjolla entistä enemmän Rakkaudella porilaisille -hankkeita.

Luonnon luokse

Porin Kansallinen Kaupunkipuisto viettää 20-vuotispäiviään perjantaina 6. toukokuuta, ja juhlavuoden kunniaksi Porin Opaskilta ry järjestää joka sunnuntai-iltapäivä erilaisia opastettuja retkiä kaupunkipuiston alueella. Retkien teemat, opastuskieli ja liikkumismuoto vaihtelevat, joten retkikalenterista löytyy varmasti jokaiselle mieleinen tapa tutustua ainutlaatuiseen kaupunkipuistoon.

Metsämieltä porilaisille -hankkeen ensimmäinen tapahtuma järjestetään 17. toukokuuta Polsanluodossa. Metsämieli-tapahtumissa yhdistetään luonnon terveysvaikutuksia mielentaitoja vahvistaviin harjoituksiin itsenäisesti kuljettavan Metsämieli-rastipolun varrella.

Kevät on vilkasta muuttolintuaikaa, ja Pori on vilkas lintukaupunki. Ekoretkeilyä lintuja katsellen -hankkeen ensimmäinen tapahtuma 21. toukokuuta vie retkeilijät helposti tavoitettaville lintutorneille tutustumaan lintumaailman väkeen.

Liikkumaan ja leikkimään!

Aiemmilta vuosilta tuttu suosikki tekee paluun, kun seniorijumpat käynnistyvät 15. toukokuuta alkaen. Suosion vuoksi tänä kesänä tiistaisin ja torstaisin jumpataan jo kahdessa eri paikassa: Liisantorin monitoimikentällä sekä Itä-Porissa Itätuulen koulun viereisellä kentällä.

Tuuks ulos pelaa? Nyt kannattaa, sillä porilaiset lapsiperheet ja isovanhemmat haastetaan pelaamaan yhdessä vanhoja kunnon pihapelejä. Ensimmäinen tapahtuma on Sydänviikon yhteydessä Yyterissä 15. toukokuuta. Tapahtumissa yhdistyvät hauskalla tavalla sukupolvien välinen laatuaika sekä kulttuuriperinnön ylläpitäminen.

Valtakunnallista Leikkipäivää vietetään 19. toukokuuta Pelle Hermannin puistossa Kirjurinluodossa. Koko perheen tapahtumassa on tarjolla seikkailuja, taikuutta ja liikunnan iloa. Tapahtuma tarjoaa hauskaa tekemistä kaikenikäisille.

Reppuraput-hanke jatkaa rappustreenejä toukokuun ajan torstaiaamuisin Mestareiden portaissa Isomäessä. Mukaan voi ottaa kantoliinaan vauvan tai taaperon, tai laittaa reppuun vaikkapa retkieväät!

Perinteisiä kädentaitoja, pihaleikkejä ja höötiherkkuja mummuille ja mukuloille Saima-tädin talossa on tarjolla lauantaina 21. toukokuuta kello 12–15, kun Porin Lastentarhamuseon Ystävät ry järjestää Appelqvistin talossa koko perheen puutarhajuhlan osoitteessa Vähälinnankatu 2, Pori. Paikan päällä on pihaleikkejä, seikkailurata, arpajaiset sekä askartelua luonnonmateriaaleista. Lastentarhatalon kahvila on avoinna. Tapahtuman avaa Herra Kivisen puutarhatontut!

Kulttuuria kylillä ja Kirjurinluodossa

Mu Poris o koko maailma -tapahtuma tarjoaa kaupunkilaisille mahdollisuuden reissata maailman ympäri – kotoisasti Kirjurinluodossa 22. toukokuuta. Tapahtuma-alue rakentuu Lokkilavan eteen, ja siellä esitellään eri maanosia muun muassa ruuan, musiikin, taiteen ja historian parissa.

Laulua kylänraitille -hanke kutsuu laululintusia Kyläsaaren kylätalon uudelle lavalle. Kesän aikana lauluilloissa on tiedossa yhteislaulua ja kylähenkeä. Ensimmäinen lauluilta ja esiintymislavan vihkiminen järjestetään helatorstaina 26. toukokuuta.

 

 


Puistomaisema rakkaudella porilaisille -leimalla