1747 alueen ilmakuva

Urheilukeskuksen alueella ja Ulasoorissa kaavaluonnoksia nähtävänä  

Isomäen urheilukeskuksen alueelle laadittu asemakaavan muutos on luonnosvaiheessa ja se on nähtävillä 18. kesäkuuta asti. Alueelle valmistunut yleissuunnitelma 2020 ohjaa koko urheilukeskuksen kehittämistä seuraavat parikymmentä vuotta. Ulasoorin kaavaluonnoksella muutetaan kadunimiä ja luonnos on nähtävillä 4. kesäkuuta asti.

1747 alueen ilmakuva

Isomäen alueelle laaditussa, koko urheilukeskuksen aluetta koskevassa yleissuunnitelmassa on huomioitu alueen liikenteen, pysäköinnin ja rakentamisen tarpeet sekä alueen toiminnallisuus. Yleissuunnitelmaa toteutetaan vaiheittain.
 
Isomäen urheilupuiston erityispiirteenä on sen sijainti osana Porin kansallista kaupunkipuistoa, jonka hoitoa, käyttöä ja kehittymistä ohjataan kaupunkipuiston hoito- ja käyttösuunnitelmalla. Alueen suunnittelussa on huomioitu myös esimerkiksi luontoarvot, esteettömyys, saavutettavuus ja turvallisuus. Yleissuunnitelma on luettavissa kaavan sivun aineistoissa.
 
Nyt nähtävillä olevassa, osaa urheilukeskuksen alueesta koskevassa kaavaluonnoksessa osoitetaan muun muassa uuden palloiluhallin paikka Karhuhallin ja stadionin väliselle alueelle. Palloiluhallin rakennuksesta on kaavamuutoksen kanssa samanaikaisesti vireillä rakennussuunnittelu selvityksineen.
 
Tutustu aineistoihin kaavan 609 1747 sivulta.
 
Lisäksi Ulasoorissa osa Rantakulmantiestä nimetään Jokivarrentieksi ja Joenmutkantieksi. Katunimimuutoksilla täsmennetään alueen osoitteistoa muun muassa pelastuslaitoksen toiminnan kannalta selkeämmäksi. Asemakaavaluonnos on esillä samanaikaisesti osallistumis- ja arviointisuunnitelman kanssa 4. kesäkuuta asti. Kaavan 609 1751 aineisto.
 
Mielipiteet voi esittää suullisesti tai kirjallisesti Porinaan tai kaupunkisuunnittelu@pori.fi
 


1747 alueen ilmakuva