Maantiekatu talvella

Vierailut Porin kaupunginsairaalan akuuttiosasto T4:lle sallitaan rajoitetusti

Vierailut noroviruksen vuoksi vierailukiellossa olleelle Porin perusturvan sairaalapalveluiden Maantiekadun lyhytaikaisosasto T4:lle sallitaan maanantaista lähtien rajoitetusti.

Maantiekatu talvella

Vierailijoita kuitenkin pyydetään olemaan puhelimitse yhteydessä osastolle ennen saapumistaan.

Vierailu kaikilla Porin perusturvan sairaalapalvelujen osastoilla

Oireettomat läheiset voivat vierailla rajoitetusti tapaamassa osastolla olevia potilaita. Vieraita voi olla kerrallaan korkeintaan kaksi. Vierailijan tulee noudattaa hänelle osastolta annettuja ohjeita.

Vierailut eivät ole sallittuja, jos vierailijalla on lieviäkin tartuntataudin oireita, kuten kuumetta, yskää, nuhaa, kurkku- tai lihaskipua, haju- tai makuaistin muutoksia tai ripulia. Jos tällaisia oireita ilmenee, tulee hakeutua koronavirustestiin ensisijaisesti omaan terveyskeskukseen tai työterveyshuoltoon.

Pidemmän matkan päästä tulevien vierailijoiden on hyvä soittaa yksikköön etukäteen ja sopia vierailusta henkilökunnan kanssa, sillä vaihtuvan epidemiatilanteen ja muiden infektiotautien vuoksi vierailuja saatetaan joutua rajoittamaan nopeastikin.


Maantiekatu talvella