Lähikuva komealupiinista

Vieraskasveja kitketään taas talkoovoimin

Porin kaupunki lainaa välineet kutsumattomien vieraiden hävittämiseen maksutta paitsi talkooväelle, myös asukkaille. Vieraskasveja ovat esimerkiksi jättipalsami, komealupiini, kurtturuusu ja jättiputki. Luontopajan välinevuokraamosta voi varata haitallisten vieraskasvien torjuntaan välineitä.

Lähikuva komealupiinista

Vieraskasvit ovat Suomeen luontoon kuulumattomia kasvilajeja, jotka ovat levinneet luontaiselta esiintymisalueeltaan uudelle alueelle joko tahattomasti tai tarkoituksella ihmisen myötävaikutuksella, esimerkiksi puutarhoista. Vieraskasvilajeista haitalliset vievät elintilaa alkuperäisiltä lajeilta ja voivat siksi olla uhka alueen muulle lajistolle, luontotyypeille tai jopa koko ekosysteemille. Maailmanlaajuisesti vieraslajeja pidetään toiseksi suurimpana uhkana luonnon monimuotoisuudelle elinympäristöjen tuhoutumisen jälkeen.

– Esimerkiksi komealupiini vahingoittaa perinneympäristöjä valtaamalla alaa niityillä ja pientareilla sekä rehevöittämällä maaperää. Lupiini siis heikentää luonnon monimuotoisuutta ja vähentää pölyttäjien määrää. kertoo projektityöntekijä Pepita Heurlin.

Porin kaupunki lainaa työvälineitä vieraslajitalkoisiin Luontopajan välinevuokraamosta. Myös asukkaiden on mahdollista lainata maksutta välineistöä vieraskasvien kitkemistä varten. Saatavilla on lapioita, talikkoja, haravoita ja oksasaksia.

– Vieraskasvien hävittäminen kodin tai mökin pihalta on tärkeää työtä Suomen luonnon eteen. Mikäli oma tontti on kunnossa, voi järjestää vieraskasvitalkoot tyky-porukan tai naapuruston kesken muissa ongelmakohteissa, selvittää maanomistajan ja lainata välineet. Vieraslajihavainnosta kannattaa ilmoittaa Vieraslajiportaali-sivuston kautta, Heurlin neuvoo.

Vieraslajien hävittämisessä tulee muistaa seuraavat ohjeet:

  • Vieraslajien hävittäminen ei ole jokamiehenoikeus, kysy lupa maanomistajalta
  • Tarkista oikea torjuntamenetelmä ja -ajankohta
  • Huolehdi, vieraskasvijätteen oikeasta käsittelystä. Porissa Hangassuon jätekeskus vastaanottaa säkitettyä vieraskasvijätettä maksutta, mutta tuonnista on aina ilmoitettava etukäteen p. 044 701 2520.

Lisätietoja vieraslajeista ja vieraskasvijätteen hävittämisestä: www.pori.fi/vieraslajit

Kysy vieraskasvitalkoiden järjestämisestä: Ella Turunen, Pro Agrian vieraslajihanke, ella.turunen@proagria.fi, puh 050 590 2085.

 


Lähikuva komealupiinista