Kalastusluvat

Vuoden 2020 kalastusluvat saatavilla Porinasta ja verkkokaupasta

Porin kaupungin kalastusluvat ja pyydysmerkit vuodelle 2020 ovat saatavilla tuttuun tapaan palvelupiste Porinasta sekä uutena palveluna myös Porin kaupungin verkkokaupasta.

Kalastusluvat

Kaupungin verkkokauppa otettiin käyttöön viime vuoden lopulla ja se palvelee asiakkaita vuorokauden ympäri. Verkkokaupasta voi tilata vaivattomasti Porin kaupungin omistamien vesialueiden kalastusluvat.

 – Verkosta tilaamisen mahdollisuus tuo luvat useampien saataville, sillä esimerkiksi ulkopaikkakuntalaisilta henkilökohtaista käyntiä asiakaspalvelupisteessä ei enää vaadita ja pyydysmerkit voidaan toimittaa postitse. Kaupallisten kalastajien pyydysmerkit ovat tuttuun tapaan saatavilla vain palvelupiste Porinasta, kertoo palvelupäällikkö Heikki Tuominen.

Lupa sisältää kuusi kappaletta pyydysmerkkejä ja on voimassa yhden kalenterivuoden kerrallaan. Pyydykset on merkittävä kaupungin pyydysmerkeillä. Merkki on kiinnitettävä pyydyksen merkkikohoon tai verkkojadan uloimman pään merkkikohoon. Isku- ja syöttikoukkuihin kiinnitetään yksi merkki viittä koukkua kohden.

Porin kaupungin kalastussääntöjen mukaan lupa oikeuttaa uisteluun, tuulastukseen sekä kalastukseen seuraavilla pyydyksillä:

  • verkoilla, joiden yhteenlaskettu jatapituus on enintään 240 metriä (Pihlavanlahdella ja Eteläselällä Kallon ja Reposaaren aallonmurtajiin asti 180 m) ja verkkojen solmuväli vähintään 35 millimetriä (1.1.2011 lähtien 40 mm) sekä muikun, kuoreen, silakan ja kilohailin pyynnissä vähintään 16 millimetriä
  • kuudella katiskalla tai nahkiaisrysällä
  • kahdella johtolaitteet mukaan lukien enintään 1,5 metrin korkuisella rysällä
  • kahdellakymmenellä isku- ja syöttikoukulla
  • kolmella pitkällä siimalla (enintään 100 koukkua/ pitkäsiima)

Verkkokaupan kautta tilatessa hintaan lisätään toimituskulut. Toimitustavaksi voi valita myös noudon Porinasta, jolloin toimituskuluja ei ole. Tilauksen voi noutaa Porinasta palvelupisteen aukioloaikojen puitteissa.
Kaupungin omistamien vesialueiden kalastuslupien hinta on 18–64 vuotiaille 8 euroa, muille se on maksuton.

Lisätietoja kalastuksesta, kalastonhoitomaksuista sekä kalastussäännöistä löytyy kaupungin verkkosivuilta.

 


Kalastusluvat