Uutisarkisto

Muutoksia keskustan uimahallin vesiliikuntaryhmiin syyskaudesta 2024 lähtien

Keskustan uimahallin kaikki vesiliikuntaryhmät järjestetään ensi syksystä lähtien kaupungin liikuntapalveluiden toimintana. Uudistuksen myötä liikuntapalvelut vastaa myös aiemmin kansalaisopiston toimintana järjestetyistä…
Juoksurata ja värikäs seinä karhuhallissa

Porissa vietetään ikiliikkujan kevättä – tarjolla useita liikkumistapahtumia ikääntyneille

Porin kaupungin liikuntapalvelut järjestää erilaisia maksuttomia liikunnallisia tapahtumia ikääntyneille kevään 2024 aikana.

Ikäihmisille koulutetaan ulkoiluystäviä – hae mukaan!

Porin kaupunki järjestää lisää maksuttomia ulkoiluystävien koulutuksia maaliskuussa. Vapaaehtoiset ulkoiluystävät tarjoavat ulkoiluseuraa sitä kaipaaville iäkkäille. Toimintaan sopii koira, joka suhtautuu…
Luisteleva karhu

Pori järjestää luistelukoulun aloitteleville aikuisille englannin kielellä

Porin kaupungin liikuntapalvelut järjestää aikuisille aloittelijoille luistelukoulun. Kahden tunnin alkeisluistelukoulun uskotaan palvelevan erityisesti Poriin ulkomailta muuttaneita, mutta myös suomea äidinkielenään…
Juoksurata ja värikäs seinä karhuhallissa

Suositut ikääntyneiden maksuttomat kuntokävelyt Karhuhallissa jatkuvat 10.1.

Karhuhallissa kerran viikossa järjestettävä ikääntyneiden kävelyvuoro tarjoaa ikäihmisille mahdollisuuden maksuttomaan liikuntaan ja sosiaalisuuteen sääolosuhteista tai kulkupelistä huolimatta. Kuntokävelyvuoro 10. tammikuuta…
Keskustan uimahalli

Ohjatun liikunnan vuosi käynnistyy maanantaina 8. tammikuuta

Porin kaupungin liikuntapalveluiden monipuoliset ohjatun liikunnan ryhmät ja tunnit alkavat maanantaina 8. tammikuuta. Kevätkaudella järjestetään muun muassa erilaisia vesijumppia sekä…

Välipäivinä ja uuden vuoden ympärillä tarjolla runsaasti liikuntamahdollisuuksia

Joulun hiljentymisen ja yhteisen nautiskelun jälkeen on virkistävää jumpata kehoa ja samalla myös mieltä. Porin kaupungin liikuntapalvelut tarjoaa joulun välipäivinä…

Kevätkauden ohjatun liikunnan ryhmiin ilmoittautumiset alkavat ensi maanantaina

Kaikkiin maksullisiin ryhmiin ilmoittaudutaan 18.12.2023 klo 9 alkaen Porin verkkokaupan kautta.

Jouluista tunnelmaa uimahalleissa

Perinteiset pikkujoulu-uinnit järjestetään jälleen Keskustan ja Meri-Porin uimahalleissa sekä Maauimalassa.

Ikääntyneiden testauspäivä Karhuhallissa

Tule testaamaan kuntosi ikääntyneille tarkoitettuun testauspäivään Karhuhallille 29.11. klo 10-12.