Uutisarkisto

Ruokaa lautasella linjastossa

Tuuks syämää -kyselyn kautta lukiolaisilla on hyvä mahdollisuus vaikuttaa ruokahävikkiin – ja voittaa palkintoja

Porin kaupungin käyttöön ottaman kyselyn tarkoituksena on ehkäistä ruokahävikkiä saamalla tieto lukioiden keittiöille siitä, kuinka moni lukion oppilaista ja henkilökunnasta…
Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus käsitteli vuoden 2022 veroprosentteja

Porin kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan 1. marraskuuta vuoden 2022 tuloveroprosenttia sekä kiinteistöveroprosentteja.
Huutomerkki

Porin Attendo Kuninkaanhaan 3. kerros asetettu karanteeniin korona-altistumisen vuoksi

Tiedotimme aiemmin tällä viikolla koronatartunnasta Noormarkun kotiin kuntoutusyksiköstä maanantaina 25.10. kotiutuneella potilaalla. Potilas oli kotiutunut Attendo Kuninkaanhakaan, jossa hänestä torstaina…
Porin Pesäkarhut juhlivat Suomen mestaruutta pesäpallostadionilla

Porin kaupunki huomioi pesäpallomestareita lahjoittamalla tukea junioritoimintaan

Porin kaupunki lahjoittaa 5000 euroa Lasten ja nuorten harrastusrahastoon. Lahjoitus on kohdennettu Pesäkarhujen junioreille ja tukea myönnetään erillisestä hakemuksesta harrastusmaksuihin…
Raatihuone

Porin kaupungin toiminta-avustusten haku vuodelle 2022

Porin kaupunki ilmoittaa vuoden 2022 talousarviosta myönnettävät vuosittaiset avustukset haettaviksi 1.–23.11.2021 kello 15.00 mennessä.
Rakkaudella porilaisille -leima

Hyvinvointiraha kutsuu kunnostustalkoisiin ja tapahtumalliseen ulkoilupäivään

Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahalla järjestetään maksuton mukava kaksipäiväinen perheille suunnattu tapahtuma, jonka yhteydessä parannetaan Saaren ulkoilupuiston siisteyttä, käytettävyyttä ja turvallisuutta. Lähde…
Huutomerkki

Ulvilan ja Noormarkun osastoilla jatkotartuntoja koronalle

Tiedotimme eilen yhdestä koronatartunnasta Ulvilan vuodeosastolta kotiutuneella potilaalla ja kahdesta koronapositiivisesta Noormarkun kotiin kuntoutusyksikössä.
Risteysalue pimeänä syysiltana. Risteyksessä punainen pieni citylinja-bussi. Punainen valo heijastaa maahan suojatien molemmissa päissä.

Zombie-valot lisäävät turvallisuutta Porin keskustassa

Vilkas Yrjönkadun ja Itsenäisyydenkadun risteys on Suomessa ensimmäisiä, jossa on otettu käyttöön niin kutsutut zombie-valot eli maahan heijastuvat punaiset valot.…
Kirjastoauto Ursula

Ehdota uutta pysäkkiä kirjastoautolle ensi vuodeksi

Kirjastoauto Ursulan ensi vuoden reitit ovat suunnittelupöydällä. Jos tiedät hyvän paikan, jossa Ursulan kannattaisi poiketa, niin anna vinkkiä kirjastolle.
1747 alueen ilmakuva

Isomäen ja Riihikedon asemakaavan muutosehdotukset nähtävänä

Urheilukeskuksen alueen asemakaavan muutos on nähtävänä 26. marraskuuta asti ja Riihikedon asemakaavan muutos 10. marraskuuta asti.