Matkailu ja virkistys

Perinteisten teollisuudenalojen ohella Porin kaupunki satsaa matkailuteollisuuteen. Yyteri ja Kirjurinluoto ovat matkailun kärkikohteita, joiden kehittämisellä on pitkä tausta. Viimeisimpänä Yyteriä on kehitetty noin 400 000 euron vuosibudjetilla vuodesta 2017 alkaen, ja sen seurauksena investoinnit alueella ovat olleet kasvussa ja kohteen vetovoima lisääntynyt. Yyterillä on Natura 2000 -status ja nykyisin myös kansainvälinen vastuullisuussertifikaatti Blue Flag, joiden kautta kaikessa alueen kehittämisessä huomioidaan kestävän kehityksen periaatteet. Matkailua kehitetään jatkuvasti myös Reposaaren ja muun merellisen Porin alueella.
Kirjurinluoto tunnetaan porilaisten virkistäytymisalueena ja vetovoimaisena matkailukohteena, jossa järjestetään vuosittain upeita tapahtumia. Tapahtumien helmet Pori Jazz, Porispere ja Iskelmä Festivaali ottavat haltuun kesäisen Kirjurinluodon vuosittain. Lisäksi alueella on yksi Suomen tunnetuimmista leikkipuistoista, Pelle Hermannin leikkipuisto sekä lukuisia muita virkistysaktiviteetteja. Kuuluupa Kirjurinluoto myös Porin kansalliseen kaupunkipuistoon ja sen sijainti aivan keskustan tuntumassa antaa vahvan pohjan vihreän keitaan tulevaisuuden kehittämiselle.
Myös urheilukeskus ja Porin metsän alue on tuttu monille matkailijoille muun muassa jääkiekkoareenan, maauimalan, stadionin ja pesäpalloareenan kautta. Erinomaisia urheilupuitteita ja virkistäytymismahdollisuuksia omaavaa aluetta kehitetään nyt vuonna 2020 valmistuneen yleissuunnitelman pohjalta.