Merivesitulva

Merivesitulva eli meritulva johtuu siitä, että merenpinta nousee poikkeuksellisen korkealle ja tulvii maa-alueille. Meritulvan vaara ei ole Porissa samaa luokkaa kuin hule- ja vesistötulvan. Meriveden nousu voi kuitenkin vaikuttaa vesistötulvan syntymiseen tilanteessa, jossa myös jokivesi on korkealla.

Ilmastonmuutos nostaa merivesitulvien riskiä valtamerten ja meriveden vaihtelun myötä. Maankohoaminen kuitenkin suojaa Porin rannikkoaluetta merenpinnan nousulta, eikä veden nousun vaikutus ole Pohjanlahdella niin suuri kuin Suomenlahdella. Meritulva tulee ottaa huomioon erityisesti maankäytön suunnittelussa, jottei tulvavaara-aluille rakennettaisi rakenteita, joiden kastuminen aiheuttaa vahinkoja. Ilmatieteen laitos on julkaissut vuonna 2014 päivitetyt arviot harvinaisista meritulvista ja alimmista suositeltavista rakentamiskorkeuksista Suomen rannikolla. Lähtökohtana on, että suositusten mukaisella korkeudella sijaitsevat rakennukset joutuisivat meritulvalle alttiiksi korkeintaan kerran seuraavan 200 vuoden aikana.

Alimmat suositeltavat rakentamiskorkeudet Suomen rannikolla on esitetty ilmatieteenlaitoksen internetsivustolla

Tulvakeskuksen ylläpitämässä tulvakarttapalvelussa ovat esillä ELY-keskusten laatimat tulvavaara- ja tulvariskikartat merkittäviltä tulvariskialueilta. Lisäksi palvelu sisältää tulvavaarakartat noin sadalta muulta alueelta ja Suomen koko rannikolta.