Ryhmäkuvassa kuusi henkilöä katsoo kameraan. Sisäkuva.

Päivi Setälä SuomiAreena-keskustelussa: Ammattitaiteilijoita tulisi saada laajasti osaksi eri organisaatioita

Tiede, taide ja nuoret – Maailman pelastuspaketti -SuomiAreena-keskustelussa puhuttiin tieteen ja taiteen yhdistymisestä. Lastenkulttuurikeskuksen johtaja Päivi Setälä toi esille ammattitaiteilijoiden laaja-alaisen osaamisen ja lasten oman taiteellisen toimijuuden.

Ryhmäkuvassa kuusi henkilöä katsoo kameraan. Sisäkuva.

Perinteisesti tiedettä ja taidetta on pidetty hyvin eri maailmoina ja jopa vastakkaisina lähtökohtina jäsentää maailmaa. Sivistystyönantajat ry:n, Suomen Akatemian, Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton ja Lastenkulttuurikeskus Kruunupään järjestämässä tilaisuudessa tilanne nähtiin kuitenkin hyvin päinvastaisena.

– Tieteilijöitä ja taiteilijoita yhdistää uuden etsintä, uteliaisuus ja tietynlainen epävarmuuden sietäminen, kuvailee lastenkulttuurikeskus Kruunupään johtaja Päivi Setälä. Setälä on itse valokuvataiteilija ja taiteen tohtori ja opiskelee parhaillaankin eri yliopistoissa.

Setälä näkeekin, että ammattitaiteilijoilla tulisi olla nykyistä suurempi rooli monenlaisissa kuntaorganisaatioissa.

– Ammataiteilijoilla on kyky nähdä eri tavalla ja huomata asioita, jotka saattavat organisaatioissa jäädä muuten kokonaan piiloon, havaitsematta ja keskustelematta, toteaa Setälä ja näkee ammattitaiteilijoiden ammattitaidon tärkeäksi esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa, ympärisösuunnittelussa ja erilaisten strategioiden toteutuksessa. Setälä myös painottaa, että kokonaisuudessaan taide- ja kulttuuriosaaminen tulisi nostaa yhtä tärkeäksi asiaksi kuin talousosaaminen.

Tilaisuudessa keskusteltiin myös taiteen ja tieteen osuudesta kouluopetuksessa. Lukiolainen Helmi Isotupa toi esille kokemuksiaan koulumaailman monesti kapeakatseisista käytännöistä, missä itse taidetta tekemällä olisi voitu opittuja asioita syventää paremmin. Setälä muistuttikin, että lasten ja nuorten taiteellinen toimijuus tulee huomioida.

– Lapsi voi olla myös itse tekijä, ei vain näkijä ja kokija, toteaa Setälä ja lisää, että kyse ei aina ole resursseista, vaan kyse on ymmärryksestä ja tavasta nähdä taide ja kulttuuri laajemmin osana eri oppiaineita.

Tiede, taide ja nuoret – Maailman pelastuspaketti -keskustelu pidettiin SuomiAreenalla maanantaina 12.7. kello 14 ja on nähtävissä edelleen MTV-palvelussa. Tilaisuudessa keskustelivat Sivistystyönantajat ry:n toimitusjohtaja Teemu Hassinen, Tiedekeskus Heurekan toimitusjohtaja Mikko Myllykoski, johtaja Päivi Setälä Lastenkulttuurikeskus Kruunupäästä, akatemiatutkija Carita Lindstedt-Kareksela Jyväskylän yliopistosta, Taidetestaajat-hankkeen projektipäällikkö Joonas Keskinen ja lukiolainen, taidetestaaja Helmi Isotupa.


Ryhmäkuvassa kuusi henkilöä katsoo kameraan. Sisäkuva.