Neljä ihmistä vierekkäin ulkona SAMKin edessä, kolmella on pinkit opiskelijahaalarit ja yksi on pukeutunut keltaiseen banaanipukuun.

Huomenna torilla juhlitaan reilusti maailman banaanipäivää

Maailman banaanipäivää vietetään keskiviikkona 20. huhtikuuta. Keltainen herkkuhedelmä on keskiössä niin Reilun kaupan kaupungin Porin kouluissa kuin myös torilla, jossa Satakunnan Ammattikorkeakoulun matkailualan opiskelijat järjestävät varsinaiset banaanikarkelot koko kaupungille.

Neljä ihmistä vierekkäin ulkona SAMKin edessä, kolmella on pinkit opiskelijahaalarit ja yksi on pukeutunut keltaiseen banaanipukuun.

Suomalaiset syövät keskimäärin 13 kiloa banaaneita vuodessa. Tämä tarkoittaa, että jokainen suomalainen syö yhden banaanin vuoden jokaisena viikkona. Pori on ollut Reilun kaupan kaupunki jo vuodesta 2008 asti, joten onkin sopivaa juhlia epävirallista Maailman banaanipäivää Reilun kaupan banaanikarkeloilla. SAMKin ensimmäisen vuoden restonomiopiskelijaryhmän järjestämä tempaus alkaa torilla keskiviikkona kello 13.30.

– Halusimme luoda kivan tapahtuman tärkeän asian eli Reilun kaupan ympärille. Torilla ihmiset pääsevät kiertämään erilaisia pisteitä, joissa yhdistyy kevyellä tavalla hauskuus ja tietouden lisääminen, kertoo tapahtumajärjestäjiin kuuluva Suvi Savola.  

Torilla voi esimerkiksi osallistua tietovisaan, kuulla banaaniennustuksen tai yrittää naurattaa banaania. Jaossa on luonnollisesti myös Reilun kaupan banaaneja, joita on varattu kaupunkilaisille jaettavaksi noin kolmesataa kappaletta.


Neljä ihmistä vierekkäin ulkona SAMKin edessä, kolmella on pinkit opiskelijahaalarit ja yksi on pukeutunut keltaiseen banaanipukuun.

Torin reilun banaanitapahtuman järjestävät Satakunnan Ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijat Essi Lindroos, Mariia Volenko, Anastasija Mironyceva sekä Suvi Savola haluavat kertoa tärkeästä asiasta hauskalla tavalla.

Maailman banaanipäivän teema näkyy keskiviikkona myös kaikissa Porin kouluissa. Koululounailla nautitaan jälkiruoaksi reiluja banaaneja. Cygnaeuksen ruokapalvelukeskuksessa reilua jälkiruokahetkeä ovat elävöittämässä Porin suomalaisen yhteislyseon koulun banaanipukuiset tukioppilaat. 

Perjantaina reilut banaanit rantautuvat yliopistokeskuksen Maan päivän tapahtumaan

Porin Ylioppilasyhdistys Pointer ry järjestää perjantaina 22. huhtikuuta yliopistokeskuksen opiskelijoille Maan päivän tapahtuman. YK:n kansainvälistä Äiti Maan päivää vietetään, jotta muistaisimme elää arjessamme harmoniassa luonnon kanssa, ja jotta niin nykyisillä kuin myös tulevilla sukupolvilla olisi oikeudenmukainen mahdollisuus elää tasapainoista elämää maapallollamme.

Yliopistokeskuksen tapahtuman teemana on vastuullisuus ja Reilu kauppa. Tarjolla on reiluja banaaneja sekä reilua kahvia ja teetä. Pienoisnäyttely kertoo Reilusta kaupasta sekä siitä, miten Reilu kauppa edistää YK:n kestävän kehityksen tavoitteita.

Reilun kaupan banaanit ovat eettisesti kestäviä

Reilun kaupan banaanit on viljelty ja markkinoitu luontoa ja ihmisiä loukkaamatta. Lapsityövoiman ja pakkotyön hyväksikäyttö on kielletty, ja ympäristön suhteen on toimittava vastuullisesti. Reilun kaupan merkkiä saavat käyttää vain maataloustuottajat, joiden tiloilla työolot ovat inhimilliset, työntekijöiden oikeuksia kunnioitetaan ja palkat ovat lakien mukaisia. Kriteerien noudattamista valvotaan riippumattomasti.

Jokaisesta reilusti tuotetusta banaanista tukkuostajat maksavat pienviljelijöille takuuhinta ja Reilun kaupan lisää. Suomessa reiluja banaaneja on myyty vuodesta 2001. Porin kouluissa niitä on ollut tarjolla nyt kymmenen vuoden ajan.

 


Neljä ihmistä vierekkäin ulkona SAMKin edessä, kolmella on pinkit opiskelijahaalarit ja yksi on pukeutunut keltaiseen banaanipukuun.