Huutomerkki

Porin urheilutalolla altistumisia koronavirukselle keskiviikkona

Porin urheilutalolla on ollut altistumisia koronavirukselle 24.3.2021 klo 16.30-17.30 välisenä aikana. Porin Tarmon 4-5-vuotiaiden telinevoimisteluryhmässä on altistunut 8 lasta ja kolme ohjaajaa.

Huutomerkki

Heidät asetetaan karanteeniin 14 vuorokaudeksi tartuntatautiviranomaisen toimesta.

Urheilutalolla on harjoitellut myös kaksi muuta Porin Tarmon ryhmää samaan aikaan, mutta he eivät ole olleet lähikontaktissa sairastuneen kanssa ja heitä ei aseteta karanteeniin. Vanhempia on tiedotettu asiasta Porin Tarmon toimesta.

Karanteeni ei koske altistuneen perheenjäseniä ja he saavat liikkua normaalisti. Jos kuitenkin karanteeniin määrätty sairastuu, hänet on vietävä testiin ja tällöin perheenjäsenten tulee odottaa kotona testivastausta.
 
Koronavirusinfektion tavanomaisin itämisaika on noin 4-5 vuorokautta, mutta se vaihtelee 1-14 vuorokauden välillä. Jos altistuneella on vähäisiäkin oireita, kuten nuhaa, yskää, kurkkukipua, kuumetta, haju- tai makuhäiriötä tai joissakin tapauksissa ripulia, on tärkeää hakeutua testiin viiveettä.
 
Jos sinulla on lieviäkin koronavirusinfektioon viittaavia oireita, tee oirearvio osoitteessa omaolo.fi tai soita Porin yhteistoiminta-alueen koronaneuvontapuhelimeen, puh. 02 623 4333 joka päivä klo 8-16, muina aikoina voi soittaa Satasairaalan päivystyksen puhelinneuvontaan puh. 116 117. Puhelimessa tehdyn hoidon tarpeen arvion pohjalta sinut ohjataan tarvittaessa korona-näytteenottoon tai infektiovastaanotolle. Lisätietoja testaamisesta sekä koronaviruksesta löytyy osoitteesta http://www.pori.fi/korona


Huutomerkki