Uutisarkisto
Klasipruukinpuiston uusi leikkipaikka on saanut vaikutteita alueen historiasta – seuraavaksi puistoon rakentuu kuntoilukukkula
Klasipruukinpuistoon on rakentumassa monipuolinen ja monen ikäisiä käyttäjiä palveleva ulkoilukokonaisuus, kun viime keväänä avatun leikkipaikan yhteyteen valmistuu ensi vuonna myös…

Porin joukkoliikenteeseen esitetään lähimaksun käyttöönottoa
Porin kaupunki esittää joukkoliikennejaoston kokouksessa 18. lokakuuta, että TVV Lippu- ja maksujärjestelmä Oy:n Waltti-järjestelmä otettaisiin käyttöön Porissa lippu- ja maksujärjestelmäksi.

Taidemuseossa vietetään syyskauden avajaisia 14.10.2022
Lokakuun 14. päivä avautuva georgialaisen taiteilijan Vajiko Chachkhianin näyttely The New Year on viimeinen ennen taidemuseorakennuksen peruskorjauksen käynnistymistä. Avajaispäivänä taidemuseo…

Reilu kauppa näkyväksi päiväkodeissa – Pablo Banaani kuljettaa Reilujen banaanien maailmaan
Reilun kaupan viikolla Porin päiväkodeissa herkutellaan Reiluilla banaaneilla ja lisäksi päiväkoti Pörriäisen 3–5-vuotiaiden Kirsikat -ryhmä tutustui jo edellisellä viikolla Pablo…

Pori panostaa elinvoimaisuuteen ja porilaisten hyvinvointiin
Porin kaupungin vuoden 2023 talousarvioehdotus on tulokseltaan 13,7 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Toimintojen siirtyminen hyvinvointialueelle aiheuttaa talouden rakenteeseen olennaisia muutoksia. Talouden…

Porin kaupunki mukana Energiansäästöviikolla ja Astetta alemmas -kampanjassa
Tällä viikolla vietetään kansallista Energiansäästöviikkoa. Porin kaupunki on mukana teemaviikolla sekä koko lämmityskauden kestävässä Astetta alemmas -kampanjassa, jossa kannustetaan jokaista…

Perusturva käynnistää koronan tehosterokotukset ja influenssarokotukset marraskuun alussa
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee tänä syksynä uutta koronan tehosterokotusta kaikille 65 vuotta täyttäneille, 18 vuotta täyttäneille lääketieteellisiin riskiryhmiin…

Lentoliikenteen kilpailutus Pori–Helsinki-välillä käynnistyy 11. lokakuuta
Porin kaupunki on käynnistänyt kilpailutuksen säännöllisen lentoliikenteen jatkamiseksi Porin ja Helsingin välillä ajalle 1.1.2023–31.12.2024. Porin kaupungilla on lisäksi kaksi vuoden…

Porin museoissa innostavaa tekemistä syyslomalaisille 15.-30.10.
Museoissa voi pelata pelejä, leikkiä, taiteilla, ratkaista arvoituksia ja kierrellä näyttelyitä. Syylomapassilla voit vierailla kaikissa museoissa!

Yksi merkki riittää – Porin kaupungintalolla nautitaan Reilun kaupan kahvia
Valtakunnallinen Reilun kaupan viikko on täällä taas ja sitä vietetään 10.–16. lokakuuta. Reilun kaupan kaupunkina Pori kannattaa omissa tuotevalinnoissaan Reilua…