Liikuntaneuvonta

Kaksi henkilöä istuu pyöreän pöydän ääressä modernissa sisätilassa. Henkilöt tarkastelevat pöydällä olevaa paperia, ja toinen heistä kirjoittaa siihen. Taustalla näkyy suuria ikkunoita ja lasikaiteita.

Jokaisella on oma tapansa liikkua. Oletko sinä jo löytänyt omasi?

Liikuntaneuvonta on kuntalaisten terveyttä edistävä maksuton hyvinvointipalvelu. Palvelu on suunnattu terveytensä kannalta liian vähän liikkuville porilaisille. Liikuntaneuvonta on innostavaa ja helposti omaksuttavaa. Tarkoituksena on laatia yhdessä asiakkaan kanssa suunnitelma kohti aktiivisempaa ja terveellisempää elämäntapaa.

Liikuntaneuvonnassa ohjaaja työskentelee asiakkaan kanssa 6-12 kk. Tavoitteena on liikunnallinen elämäntapa ja pitkäaikaisena tavoitteena on parempi terveys ja elämänlaatu. Liikuntaneuvonnan aikana asiakas saa ohjausta liikunnan lisäämiseen sekä terveellisten elintapojen omaksumiseen. Liikuntaneuvonnassa haastetaan asiakasta myös pohtimaan omia arvojaan, joiden avulla pystytään löytämään pysyvämpää motivaatiota muutosten toteuttamiseen. Ammattilainen kulkee asiakkaan rinnalla tukien, keskustellen ja uusia liikuntamuotoja kokeillen. Prosessia seurataan ja arvioidaan yksilölle sopivin mittauksin ja testein.

Liikuntaneuvonnan palveluketju on kunnissa ja hyvinvointialueella toimivien eri tahojen rajat ylittävää yhteistyötä. Tutustu tästä tarkemmin Porin kaupungin liikuntaneuvonnan palveluketjuun.

Nuorten liikuntaneuvontaa Ohjaamolla

Liikunnanohjaaja tavattavissa Ohjaamolla maanantaisin klo 13-15.
Voit tulla juttelemaan hyvinvoinnista, pohtimaan, miten liikuntaa saisi lisättyä omaan arkeen tai selvittämään erilaisia harrastusmahdollisuuksia.
Ei ennakkoilmoittautumista.

Lähdetääs liikkeel! Porin kaupungin liikkumisohjelma

Porin liikkumisohjelman tarkoituksena on konkreettisten liikkumista edistävien toimenpiteiden lisäksi toimia työkaluna, jonka avulla ohjataan rakenteellisia muutoksia kaupungin organisaatiokulttuuriin liikkumisen edistämiseksi. Tällöin liikkuminen ja fyysinen aktiivisuus tulee nähdä perinteisen ”määrätyssä ajassa ja paikassa tapahtuvan toimintakykyä kehittävän suorituksen” lisäksi arkeen integroituina tapoina, jotka edistävät hyvinvointia lisäämällä liikettä ja tauottamalla pitkäaikaista paikallaanoloa. Kaupungin toimialojen toimintaa ja hankkeita tukevana työkaluna asiakirjaa tulee tarkastella aika-ajoin, ja mahdollisesti määrittää uusia toimenpiteitä ja tavoitteita poikkihallinnollisesti.

Liikettä kevätkauteen starttiryhmästä!

Tämä liikunnan starttiryhmä on suunnattu sinulle, joka olet työikäinen, etkä vielä harrasta liikuntaa. Haluaisit liikettä elämääsi, mutta liikuntaryhmiin mukaan lähtemisessä jännittää kestääkö oma kunto. 
Tässä matalan kynnyksen ja hyvän fiiliksen ryhmässä pääset rauhassa kohottamaan kuntoa, luomaan rutiinia liikkumiseen sekä tutustumaan mukaviin lajeihin.
Liikumme pääasiassa ulkona Porin Metsän ympäristössä lenkkeillen, käymme kuntoportaissa ja kokeilemme fatbike-pyöriä. Samalla lajilla jatketaan aina kaksi kertaa. Ryhmä voi yhdessä päättää kahden viimeisen kerran teemat

Kevätkaudella 17.3.-6.5.2026 järjestetään kaksi kahdeksan kerran maksutonta kurssia tiistaisin klo 17-18 ja keskiviikkoisin klo 10-11.

Ryhmään otetaan 12 osallistujaa.

Ilmoittautuminen liikuntapalvelujen verkkokaupan kautta.

Eiku menoks auttaa liikkeelle!

Eiku menoks on liikuntapalveluiden uusi palvelu, jonka tavoitteena on auttaa vasta-alkajaa kuntosalin tai vesijuoksun ensiaskeleisiin lyhyen 30 min ohjauksen turvin.
Pienikin lisäys päivittäiseen liikuntaan vaikuttaa positiivisesti sekä mieleen, että kehoon. Liikunnalla ja liikkumisella on tutkitusti lukuisia hyviä vaikutuksia fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen. Säännöllisellä kohtuutehoisella liikunnalla on todettu olevan edullisia vaikutuksia myös useiden sairauksien ehkäisyssä. Himoliikkujaksi ei ole pakko ryhtyä lakatakseen olemasta sohvaperuna.

Terveyskioski

Terveyskioski palvelee keskustan uimahallin aulassa. Omatoimipisteeltä saatavissa muun muassa tietoa liikunnasta, ravitsemuksesta ja hyvinvoinnista. Paikalla vaihtelevasti asiantuntijoita hyvinvoinnin eri aloilta. Kiinnostu hyvinvoinnistasi ja tule paikan päälle!

2.3.2026 klo 9-12 Kiertävä sydänneuvola
18.3.2026 klo 9-11 Liikuntaneuvonta
24.3.2026 klo 9-12 Selkäyhdistys
10.4.2026 klo 9-12 POP UP-kirjasto, Sukella kirjojen mereen!
20.4.2026 klo 9-12 Kiertävä sydänneuvola
27.4.2026 klo 9-11 Liikuntaneuvonta, löydä oma tapasi liikkua

Liikkujan apteekit

Liikkujan apteekit jakavat tietoa liikuntalääkkeestä! 
Täältä löydät kaupunkimme liikkujan apteekit helposti liikkujanapteekit.fi

Liikettä yhdistyksiin -palvelu madaltaa kynnystä osallistua kaikille avoimiin jumpparyhmiin

Porin kaupungin liikuntayksikkö on käynnistänyt Liikettä yhdistyksiin -palvelun, joka sisältää liikuntapalveluiden esittelyn sekä yhdistykselle ohjatun oman vesijumppatuokion. Tavoitteena on tuoda liikuntayksikön toimintaa sekä uimahallia liikuntapaikkana tutuksi ja sitä kautta madaltaa kaikille avoimiin jumppiin osallistumista. Esittelyn ja ohjatun jumpan hinta on uimahallin sisäänpääsymaksun lisäksi 40,50 €/yhdistys.
Liikettä yhdistyksiin -palvelu on mainio mahdollisuus ihan vain kertaluontoiseksi liikuntatuokioksi, mutta myös hyvä tilaisuus löytää kokonaan uusi liikuntaharrastus!
Lisätietoja ja varaukset liikunnanohjaaja Anna Sevänen, puh. 044 701 1420, anna.sevanen@pori.fi.