Hankintojen pelisäännöt

Tikkataulu

Hankintalainsäädäntö velvoittaa julkisten hankintojen kilpailuttamista. Hankinnalla tarkoitetaan tavaroiden ja palveluiden ostamista ja vuokraamista sekä urakalla teettämistä.

Laki julkisista hankinnoista (1397/2016) ja erityisalojen hankintalaki (1398/2016) tulivat voimaan 1.1.2017.

Periaatteet ovat edelleen samat eli julkisissa hankinnoissa on huomioitava:

  • tasapuolisuus ja syrjimättömyys ehdokkaiden ja tarjoajien kesken, hankinnan eri vaiheissa
  • kilpailuolosuhteiden hyödyntäminen, käyttäen hyväksi olemassa olevat kilpailuttamismahdollisuudet
  • avoimuus ja läpinäkyvyys, tiedottamalla hankinnoista riittävän laajasti
  • suhteellisuus hankinnoissa, ja hankintamenettelyissä eli tarkoituksenmukaiset hankintakokonaisuudet

Hankinnoissa on otettava huomioon mahdollisuuksien mukaan kestävän kehityksen periaatteet eli tuotteisiin ja palveluihin liittyvät ympäristövaikutukset voimassaolevan lainsäädännön mukaisesti. Hankinnoissa tulee kiinnittää huomiota tuotteiden/palveluiden koko elinkaareen: valmistuksesta, kuljetuksesta, pakkauksesta, varastoinnista, käytöstä, kierrätyksestä aina jätteen käsittelyyn asti.

Hankintojen pelisäännöt

Voimassa seuraavat läheisesti julkisia hankintoja koskevat lait ja asetukset:

Lisäksi:

Sen lisäksi mitä julkisiin hankintoihin liittyvissä laeissa määrätään, noudatetaan Porin kaupungin hankinnoissa kaupunginhallituksen hyväksymiä (17.7.2017) hankintaohjeita.

Kynnysarvot

Hankinnan kilpailuttamiseen vaikuttavat hankinnan kohde ja arvo. Hankinnat jakautuvat taloudellisen arvon perusteella kolmeen eri ryhmään:

  • EU-kynnysarvon ylittäviin hankintoihin
  • kansallisen kynnysarvon ylittäviin
  • kansallisen kynnysarvon alittaviin ns. pienhankintoihin

EU-kynnysarvot

Euroopan yhteisöjen komissio tarkistaa kynnysarvot asetuksella pääsääntöisesti kahden vuoden välein. Nykyiset julkisia hankintoja koskevat EU-kynnysarvot (alv 0 %) ovat 1.1.2024 alkaen:

Muut hankintaviranomaiset (mm. kunnat)

  • tavara- ja palveluhankinnat 221 000 euroa
  • suunnittelukilpailut 221 000 euroa
  • rakennusurakat 5 538 000 euroa

Erityisalojen hankintalain EU-kynnysarvot

  • tavara- ja palveluhankinnat 443 000 euroa
  • suunnittelukilpailut 443 000 euroa
  • rakennusurakat ja käyttöoikeussopimukset 5 538 000 euroa

Kansalliset kynnysarvot

Hankintalain 25 §:ssä tarkoitetut kansalliset kynnysarvot ovat:

  • tavara- ja palveluhankinnat 60 000 euroa
  • suunnittelukilpailut 60 000 euroa
  • rakennusurakat 150 000 euroa
  • käyttöoikeusurakat 500 000 euroa
  • käyttöoikeussopimukset/palvelut 500 000 euroa
  • terveydenhoito- ja sosiaalipalvelut 400 000 euroa (Liite E kohdat 1-4)
  • muut erityiset palveluhankinnat 300 000 euroa (Liite E kohdat 5-15)

Kansalliset kynnysarvot alittaviin hankintoihin eli pienhankintoihin ei sovelleta hankintalakia, hankintaoikaisua lukuun ottamatta. Kansalliset kynnysarvot alittavien hankintojen osalta Porin kaupungissa noudatetaan hyvän hallinnon ja hallintolain yleisiä periaatteita ja pienhankinnoissa on pyrittävä käyttämään hyväksi olemassa olevat markkinat hankinnan kohteeseen ja arvoon nähden tarkoituksenmukaisella tavalla.