Poris ja kaupunkifoorumi

Valokuva Poriksen avajaisista.

Poris on Porin kaupungin järjestämä osallistava pop-up-tila tai -tapahtuma, joka voi ilmestyä minnepäin tahansa Porissa ja siellä voidaan käsitellä erilaisia ajankohtaisia aiheita.

Kaupunkifoorumi puolestaan on tapahtuma, jolla halutaan aktivoida porilaisia keskustan kehittämiseen. Kaupunkifoorumi-tapahtumia saattaa ilmestyä eri ajankohtina, erilaisilla teemoilla ja vaihteleviin paikkoihin. Niitä voi järjestää mikä tahansa taho, jolle tämä kaupunki on merkityksellinen. Kaupunkifoorumi on lähtenyt liikkeelle syksyllä 2022 keskustakehityksen eteen työskentelevästä toimintaryhmästä, joka koostuu Porin kaupungin eri alojen toimijoista, Porikortteleista, yrittäjistä, asukkaista sekä kulttuurivaikuttajista.

Kaupunkifoorumi

>> Ota kaupunkifoorumi seurantaan Facebookissa

Maaliskuussa 2023 teemana oli kaupunkikeskustan turvallisuus.

Joulukuussa 2022 pureuduttiin Porin kaupungin käynnissä oleviin keskustan kehittämisen ajankohtaisiin aiheisiin. Esittelyssä olivat muun muassa liikenneverkkoluonnos sekä pääkirjaston peruskorjaushanke.

Syyskuussa 2022 ensimmäisessä kaupunkifoorumissa yhdistettiin kaupunkikulttuurin teemaa niin asiapohjaisesti kuin elävän kaupunkikulttuurin kokemisella.

Poris

Joulukuussa 2021 Poris avautui Pohjoiskauppatori 3:een 9.-11.12. osana Porin kauppatorin yleissuunnitelman laadintaa. Samaan aikaan kävijät voivat antaa näkemyksensä kaupungin tulevaisuuden suunnasta kaupungin uutta strategiaa varten.

Syyskuussa 2020 Poris jalkautui kaupunkiin Porin päivän viikon kunniaksi muuttaen keskusta-alueet toiminnalliseksi puistoksi ja vuorovaikutteiseksi keskustelualueeksi.

Alkuvuodesta 2020 Poris avasi jälleen ovensa kävelykadulla. Tilassa kaupungin eri palvelut esittäytyvät ja järjestävät osallistavaa ohjelmaa.

Joulukuussa 2019 Poris oli palvelukeskus Himmelissä, jossa kerättiin ideoita rakennuksen tulevaisuuden käyttötarkoituksista avoimien ovien päivässä.

Marraskuussa 2019 Poris siirtyi Isomäkeen, kun aluetta kehitettiin yhdessä asukkaiden, yhdistysten ja muiden toimijoiden kanssa.

Syyskuussa 2019 Poris avaa ovensa kaupunkikeskustan kehittämiseksi.

Ensimmäisellä kerralla keväällä 2017 Poriksessa työstettiin yhdessä Porin kaupungin brändiä.