Veneily ja venepaikat

Porin kaupungilla on 1400 venepaikkaa keskustan Jokisatamassa sekä Meri-Porin alueella, yhteensä 20 eri satamassa. Talvisäilytyspaikkoja on viidessä satamassa. Lisäksi kaupungilla on soutuvenepaikkoja Kullaan Joutsijärvellä.

Veneilykausi alkaa 1.6. ja päättyy 15.10. Mikäli sääolosuhteet sallivat sataman ja laitureiden turvallisen käytön ja ne ovat varusteiltaan käyttökunnossa, voi venepaikkoja käyttää muinakin aikoina.

Venepaikkoja ja veneiden talvisäilytyspaikkoja voi varata ja maksaa suoraan sähköisessä varauspalvelussa. Vapaita paikkoja voi selata satamittain tai veneen mittojen mukaan. Palvelu on käytössä ympäri vuorokauden ja varaus maksetaan verkkopankkimaksuna.

Venepaikkojen uudelleenvuokraus tapahtuu vuosittain maalis-huhtikuussa, jolloin nykyisillä asiakkailla on mahdollisuus uusia varauksensa. Uudelleenvarausjakson jälkeen kaikki varaamatta ja maksamatta jääneet paikat vapautuvat vuokrattaviksi uusille asiakkaille.

Mikäli verkkopankkitunnuksia ei ole, tulee varaus ja maksu suorittaa palvelupiste Porinassa.

Veneilykausi 2023

Venepaikkojen uudelleenvarausjakso alkavalle veneilykaudelle aukeaa nykyisille asiakkaille maanantaina 20.3.2023 kello 9. Uudelleenvarausjakso päättyy maanantaina 17.4.2023 kello 16. Maksamattomat venepaikat vapautetaan uusille hakijoille.

Nykyiset asiakkaat saavat varauspalvelun kautta automaattisesti sähköposti-ilmoituksen uudelleenvarausjakson alkamisesta. Mikäli asiakkaan sähköpostiosoite on muuttunut, tiedotetta venepaikasta ei ole saapunut tai uudelleenvaraus ei onnistu sähköisessä varausjärjestelmässä, tulee asiasta olla yhteydessä Porinaan.

Uudet asiakkaat pääsevät varaamaan vapaaksi jääviä venepaikkoja tiistaina 18.4.2023 kello 9 alkaen Porin kaupungin sähköisessä asiointipalvelussa. Mikäli varauksen teon yhteydessä ilmenee ongelmia, tulee asiasta olla yhteydessä Porinaan.

Ohjeet kirjautumiseen ensimmäisellä kerralla

Porin kaupungin venesatamasäännöt

  • Jokikeskushankkeen toisen vaiheen rakentaminen on käynnissä Etelärannassa. Rakennustöistä johtuen Etelärannan venesataman laiturit A, B ja C sijoitetaan kesäksi 2023 Pohjoisrantaan. Järjestely on sama kuin kesällä 2022.

    Pohjoisrannan puistoon on tehty tarvittavat muutokset, jotta laitureille kulkeminen onnistuu. Ajoneuvoliikennettä puistoalueella ei sallita, sillä se edellyttäisi puistoon rakennettavaa erillistä ajoväylää sekä haastavia liikennejärjestelmiä, jotka haittaisivat puiston normaalia käyttöä.

    Etelärannan venesatama palautuu takaisin alkuperäiselle paikalleen Jokikeskuksen toisen vaiheen valmistumisen jälkeen.

Venepaikkojen hinnat

Venepaikan hinta määräytyy venepaikan leveyden mukaan. Niillä venepaikoilla, joissa on mahdollisuus sähköliityntään, lisätään vuosivuokraan 20 euroa.

Joutsijärven soutuvenepaikkojen vuosivuokra on 60 euroa.

  • LeveysNettohinta+ 24 % ALVYhteensä
    2,5 metriä64,52 euroa15,48 euroa80 euroa
    3,0 metriä92,74 euroa22,26 euroa115 euroa
    3,5 metriä116,94 euroa28,06 euroa145 euroa
    4,0 metriä141,13 euroa33,87 euroa175 euroa
Tyyni veneilysää Pihlavanlahdella

Vierasvenelaiturit

Kaupungin oma vierasvenelaituri sijaitsee Etelärannassa, aivan Keski-Porin kirkon kupeessa. Keskustan palveluiden lisäksi kävelymatkan päässä ovat myös mm. Kirjurinluodon puistoalue sekä Puuvillan ostoskeskus.

Vierasvenelaiturissa on 20 poijupaikkaa. Peruspalveluihin kuuluvat sähkö, vesi sekä jätehuolto. Alueen syvyys on 1,5-4,0 metriä. Laiturin satamanumero on 1367.

Vierasvenelaituri on maksullinen ajalla 1.7.-15.8. ja laiturimaksu on 20 euroa/yö. Paikkavaraukset ja –maksut suoritetaan palvelupiste Porinaan. Paikkamaksun suorittaneet ovat oikeutettuja myös läheisen rantamakasiinin wc-tilojen käyttöön. Wc:n pääsykoodi toimitetaan varausvahvistuksen yhteydessä.

Maksullisen kauden ulkopuolella vierasvenelaiturille voi pistäytyä enintään 24 tunniksi.

Kirjurinluodossa, kesäravintolan läheisyydessä sijaitseva 24h pistäytymislaituri on maksuton koko veneilykauden ajan. Laiturin venepaikkoja ei voi varata etukäteen. Veneet kiinnitetään laituriin kylkikiinnityksellä.

Porin Reposaaressa palvelee täyden palvelun yksityinen vierasvenesatama Marina Merilokki. Satamassa on 60 vierasvenepaikkaa, septitankin tyhjennin sekä yleisimmillä pankki- ja luottokorteilla ympäri vuorokauden toimiva polttoaineautomaatti. Lisäksi sataman palveluihin kuuluvat sauna, pyykkitupa ja kahvio.

Retkeilysatamat

Kaupunki ylläpitää Yyterin edustalla sijaitsevaa Outoorin retkeilysatamaa. Satamassa on nuotiopaikka ja keittokatos, mutta ei polttopuita. Jokainen retkeilijä huolehtii itse omat roskansa. Iso-Enskerin, Munakarin ja Seliskerin retkeilysatamia ylläpitää Metsähallitus.

Jätevesien käsittely

Veneiden septitankit saa tyhjentää maksutta Etelärannassa sijaitsevan imutyhjennyslaiturin säiliöön. Imutyhjennyslaituri on käytössä veneilykaudella ja se on tarkoitettu kaikkien veneilijöiden käyttöön. Myös Reposaaren Marina Merilokki –vierasvenesatamassa on septitankin tyhjennin. Mahdollisista käyttöongelmista tulee ilmoittaa välittömästi palvelupiste Porinaan.

Porin kaupungin venesatamat

    • Sähkölaitoksen ranta (40 paikkaa)
    • Klubin ranta (14 paikkaa)
    • Eteläranta (63 paikkaa) Huom! Etelärannan satama siirtyy veneilykaudeksi 2023 Pohjoisrantaan.
    • Aittaluodon varvinranta (22 paikkaa)
    • Pyykkihuoneen ranta (40 paikkaa)
    • Kirjurinluodon silta (35 paikkaa)
    • Lukkarinsanta (20 paikkaa)
    • Makasiininranta (42 paikkaa)
    • Sahan kanaali (163 paikkaa)
    • Santun venesatama (217 paikkaa)
    • Kaupparanta (49 paikkaa)
    • Vaakunaviiki (61 paikkaa)
    • Merikappeli (136 paikkaa)
    • Pastuskeri (30 paikkaa)
    • Uniluoto (159 paikkaa)
    • Enäjärvi (159 paikkaa)
    • Rimpikari (16 paikkaa)
    • Sandö (73 paikkaa)
    • Kallon laituri (kestovuokraus BSF)
    • Halssi (25 paikkaa)
    • Vasonniemi (101 soutuvenepaikkaa)
    • Enäjärvi (20 paikkaa)
    • Merikappeli (20 paikkaa)
    • Reposaari (64 paikkaa)
    • Sandö (10 paikkaa)
    • Uniluoto (36 paikkaa)