Pihlavanlahden pääuoman ruoppaus

Kokemäenjoen pääuoma Porin Pihlavanlahdella on mataloitunut paikoitellen merkittävästi, ja se on tarpeen ruopata lähivuosien aikana. Tällä sivulla kerrotaan ruoppaushankkeesta ja siihen liittyvistä suunnitelmista. Sivua päivitetään hankkeen edetessä.

Kokemäenjoki kuljettaa mukanaan vuosittain noin 90 000 tonnia kiintoainesta mereen. Virtausnopeuden hidastuessa kiintoaines sedimentoituu eli kerrostuu joen pohjaan, ja mataloittaa näin Pihlavanlahden uomaa. Koska Kokemäenjokea säännöstellään, luontaiset tulvat eivät enää huuhdo sedimenttiä kauemmas ulapalle, ja myös maankohoaminen mataloittaa Pihlavanlahtea edelleen.

Uoman mataloituminen haittaa veneliikenteen kulkua Pihlavanlahden pääuoman veneväylällä. Lisäksi mataloitunut väylä estää mahdollisten hyyde- ja jääpatojen purkamisen hinaajilla tulvavaaratilanteessa. Tulevina vuosina toteutettavassa hankkeessa veneväylä on tarkoitus ruopata syväykseen, joka mahdollistaa väylän käytön jatkossa.

Suunniteltu ruoppausalue ulottuu Pihlavan sahan edustalta Kolpanlahdelle. Veneväylä on suunniteltu ruopattavaksi tasoon -3,0 N2000. Väylän leveydeksi on suunniteltu 40 metriä. Ruoppausmassat on tarkoitus sijoittaa Kirrinsannan teollisuusalueelle.

Ruoppauksen yleissuunnittelu ja hankkeen luvitus

Ruoppaustyö edellyttää vesilain (587/2011) mukaista lupaa. Ruoppausalueella tehdyissä haitta-ainekartoituksissa on havaittu useita kynnysarvojen ylityksiä, joista johtuen maamassan käsittely sekä läjitys tai hyötykäyttöön otto edellyttää ympäristösuojelulain (527/2014) mukaisesti ympäristölupaa.

Pääuoman ruoppauksen suunnittelu, ruoppaustyön ja läjityksen työohjelman laadinta sekä vesilain edellyttämän lupahakemuksen valmistelu on parhaillaan käynnissä. Lupahakemus on alustavasti suunniteltu jätettäväksi elo-syyskuussa 2025. Valmistelutyöstä vastaa Ramboll Finland Oy:ltä.

Ruoppauksen toteutuksen aikataulu

Veneväylän ruoppaus päästään toteuttamaan todennäköisesti aikaisintaan vuonna 2028, sillä lupaprosessi ja läjitysalueen altaan rakentaminen vievät aikaa.

Hankkeen yhteyshenkilö