KEHTAAMO-hanke

Katuväkivallan ehkäisyä turvallisten aikuisten avulla monitoimijaisesti

Itätuulen yhteisötila Salonki

Kesto: 1.5.2025-31.10.2027 

Toteuttaja: Porin kaupunki (yhteistyössä eri toimijatahojen kanssa) 

Rahoittaja: Sosiaali- ja terveysministeriö sekä Porin kaupunki

Alue: Pori (Itä-Pori) 

Pääkohderyhmä: 2013–2015 syntyneet Itätuulen yhtenäiskoulun oppilaat 

Hankkeen kuvaus: Kohderyhmä osallistetaan suunnittelemaan Itätuulen tiloja, ympäröivää aluetta sekä tapahtumia siellä. Nuoret tekevät käytännön toimenpiteet yhdessä yhdistysten ja alueen ikäihmisten kanssa. Toiminta tapahtuu koululla koulupäivän jälkeen. Sosiaalinen koheesio ja nuorten psykologinen pääoma vahvistuvat. Riski katuväkivallalle pienenee.

Keskeiset toimenpiteet: Ryhmätoiminta arki-iltapäivinä koululla, ryhmien toimenpiteet edistävät alueen ja tilojen viihtyisyyttä, koulurakennuksen tilat tulevat aktiiviseen käyttöön, nuorten psykologinen pääoma kasvaa, eri ikä- ja väestöryhmät kohtaavat toisiaan, toteutetaan nuorten kanssa nuorten suunnittelemia toimenpiteitä ja tapahtumia, turvallisuuskävelyjä, Nuorten ääni -kuuluville kampanja. 

Hankkeeseen palkattuna yksi kokoaikainen työntekijä hankeajalle. 

Hankkeen vaikutuksia seurataan ZekkiPro -kyselyillä vuosittain (nämä kaikille tämän ikäryhmän porilaisille eli saamme vertailutietoa) sekä muilla kyselyillä ja keinoilla. 

KEHTAAMO-hanke linkittyy kahteen muuhun kehittämiskokonaisuuteen Porin kaupungin nuorisoyksikössä, jotka ovat URBACT Wish Cities -verkosto ja yhteisötilojen kehittäminen.

Nostoja toteutuneista asioista

Alta löydät erilaisia KEHTAAMO-hankkeen jo toteuttamia tai käynnissä olevia toimintoja.

  • Kaikissa kerhoissa tarjolla:

      • välipalaa

      • turvallisia aikuiskontakteja

      • pientä tekemistä

      • yhdessäoloa

    Maanantaisin klo 14-16 Afterschool. Kerhoa vetämässä erityisnuorisotyöntekijä sekä ESC-vapaaehtoisnuoret.

    Tiistaisin klo 14-17 Kohtaamo. Kerhoa vetämässä KEHTAAMO hankkeen työntekijä vaihtuvien yhteistyökumppaneiden kanssa. Tavoitteena luoda yhteisöllisiä kohtaamisia alueen eri ikäryhmien välille tarjoten monipuolista ja vaihtuvaa toimintaa. Mikäli sinä tai edustamasi taho haluaisi jalkautua kerhoon, niin ota yhteyttä projektityöntekijään matalalla kynnyksellä!

    Perjantaisin klo 13-15 Nurkkis. Kerho on Teljän seurakunnan kanssa yhteistyössä järjestettävä.

    

  • KEHTAAMO-hanke toteuttaa ZekkiPro-hyvinvointikyselyn tulosten pohjalta kohdennettua pienryhmätoimintaa. Pienryhmän vetäjänä toimii erityisnuorisotyöntekijä. Tavoitteena on:

    • vahvistaa ryhmäläisten itsetuntoa
    • luoda onnistumisen kokemuksia
    • lisätä kouluun kiinnittymistä

    Pienryhmässä toiminta muotoutuu ryhmäläisten tarpeiden, haasteiden ja ideoiden mukaisesti. Tapaamisten perusrunko:

    1. alkuvirittäytyminen
    2. päivän tavoite
    3. toiminnallinen osuus (liikunta, tehtävät, vuorovaikutus)
    4. loppukeskustelu ja palaute

     

  • ma 10.11.2025

    Turvallisuuskävelyssä tarkasteltiin Itätuulen koulun lähialueen turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Tilaisuudessa olivat edustettuina Porin kaupunki, Itätuulen koulu, Itätuulen vanhemmat ry, Sampolan asukkaat ry, Porin vammaisneuvosto sekä K-Market Itätuuli. Osallistujien havainnot ja kommentit nostivat esiin alueen hyviä puolia sekä kehityskohteita. KEHTAAMO-hanke koordinoi seuraavan turvallisuuskävelyn syksylle 2026.

     

  • to 16.4.2026

    Itätuulen turvallisuuspäivässä koulupäivä käynnistyi vaikuttavalla kokemusasiantuntijaluennolla. Luennoitsija, joka on saanut aivovamman yhden lyönnin seurauksena, pysäytti nuoret pohtimaan, mitä yksikin lyönti, tönäisy tai esimerkiksi kypärän käyttämättä jättäminen voi pahimmillaan aiheuttaa.

    Luennon jälkeen oppilaat kiersivät eri toimijoiden toimintapisteitä, joissa turvallisuusteemoihin tutustuttiin toiminnallisesti ja käytännönläheisesti. Teemoina olivat mm. liikenneturvallisuus, ensiapu, someturvallisuus, seurusteluväkivalta, itsesuojelu sekä koulun tarjoama tuki oppilaille. Pisteet herättelivät lapsia ja nuoria turvallisuuteen liittyvien kysymysten äärelle monesta eri näkökulmasta.

    Päivä huipentui vielä illalla huoltajille suunnattuun tilaisuuteen, jossa kuultiin digitaalisen nuorisotyön asiantuntijan luento someturvallisuudesta sekä herättelevä paneelikeskustelu teemalla “Missä nuoremme oikein liikkuvat ja mitä he touhuavat?”. Paneelissa oli edustajia muun muassa Satakunnan pelastuslaitoksesta, SPR Satakunnan piiristä, Satakunnan ensi- ja turvakoti ry:stä sekä digitaalisen nuorisotyön parista.

  • Porin kaupunki sai EU-vieraita 11.-12.3.2026, kun URBACT WISH CITIES -kumppanit tulivat tutustumaan Porin kaupunkiin ja nuorisoyksikön toimintaan. Porin kaupungin nuorisoyksikön kärkiteemana hankkeessa on yhteisöllisten tilojen kehittäminen.

    KEHTAAMO-hanketta esittelivät projektityötä tekevät sekä lapset, jotka olivat osallistuneet hankkeen järjestämiin toimintoihin. Lapset kertoivat itse omin sanoin englanniksi, että mikä kerhoissa ja tekemisessä on ollut parasta. Tilanne oli liikuttava, kun vierailijat keskustelivat pitkään lasten kanssa. Iloa oli runsaasti, kun kävi ilmi, että kuinka laajat vaikutusmahdollisuudet lapsilla ja nuorilla on hankkeeseen ja mitä kaikkea he ovat päässeet tekemään.

    ZekkiPro-hyvinvointikyselyn tuloksia esiteltiin myös vierailijoille, joiden mielestä tulokset olivat vaikuttavia. Tarkkuus, seurattavuus sekä mahdollisuus kohdistaa tukitoimia tietyille ikäryhmille ja luokille herättivät kiinnostusta. Lisäksi tilojen ilmainen varausmahdollisuus oli kiinnostavaa ja tiivis yhteistyö koulun kanssa. Nuorten asema ja vaikutusmahdollisuudet herättivät kiinnostusta.

  • KEHTAAMO-hankkeessa seurataan vuosina 2013–2015 syntyneiden hyvinvointia ZekkiPro palvelun mahdollistaman hyvinvointikyselyn avulla. Hyvinvointikysely tarjoaa vertailukelpoista ja täsmällistä dataa kattaen koko ikäryhmän tilanteen, jolloin alueellisia ja luokkakohtaisia eroja pystytään tehokkaasti seuraamaan.

    Koko Porin tilannetta seurataan kerran vuodessa eli syksyinä 2025, 2026 ja 2027. Itätuulen vuosina 2013–2015 syntyneet ovat KEHTAAMO-hankkeen pääkohderyhmää, jonka vuoksi heille kysely teetetään vielä edellä mainittujen lisäksi keväällä 2026 sekä 2027, jolloin syntyy hyvin kattavaa dataa hankkeen ja muiden toimien vaikutusten seuraamiseksi.

    KEHTAAMO-hankkeen aikana tuloksia voidaan hyödyntää valikoitujen pienryhmien muodostamiseen ja niiden teemojen tunnistamiseen, joita kerhotoiminnoissa olisi hyvä huomioida. Tuloksia voidaan myös esitellä opetushenkilöstölle ja he voivat samalla keskittyä eri luokkien vahvuuksiin ja tarpeisiin työssään.

    Tavoitteena on hyödyntää hyvinvointikyselyn luomaa pohjaa jatkossa tämän hankkeen jälkeenkin, kun rakennetta saadaan ensin luotua.