Attractive Nordic Towns

Porin kaupunkisuunnittelu on mukana pohjoismaisessa Attractive Nordic Towns -hankkeen ryhmässä 4, jonka teemoja ovat muun muassa elävät kaupunkikeskustat, kestävät liikenneratkaisut sekä luonnon ja kulttuuriperinnön arvot kaupunkikehittämisessä.

Attractive Nordic Towns -hanke 2017-2019

English

Attractive Nordic Towns -hanke luo yhteisen pohjoismaisen strategian kaupunkien ja kaupunkialueiden kehittämiseksi. Hankkeen tavoitteena on löytää keinoja houkuttelevan, taloudellisen sekä yhteisöllisisyyden ja kestävän kehityksen arvoja noudattavan ympäristön luomiseksi. 

Hanketta johtaa Norjan paikallishallinnosta ja modernisaatiosta vastaava ministeriö. Hankkeessa hyödynnetään Small Town Lab -menetelmällä kerättyä kokemustietoa. Hankkeen tulokset kootaan yhteiseen verkkotietokantaan.

Partnerikaupungit on jaettu neljään työryhmään. Ryhmään 4 kuuluvat Porin lisäksi Islannista Mosfellbær ja Fljótsdalshérad sekä Norjasta Levanger, Steinkjer ja Verdal. Porissa hankkeeseen on osallistunut kaupunkisuunnittelun lisäksi asiantuntijoita ympäristö- ja lupapalvelut -toimialalta, tekniseltä toimialalta sekä sivistystoimialalta.

Pohjoismaisen ministerineuvoston rahoittama ohjelma on 2018 kesällä hyväksynyt työryhmien toimintasuunnitelmat. Ryhmän 4 suunnitelmassa painotetaan osallistamisen lisäksi seuraavia teemoja:
•    Elävät kaupunkikeskustat
•    Kestävät liikenneratkaisut
•    Luontoarvot ja kulttuuriperintö kaupunkisuunnittelussa

Porin Pasaasi keskustan kehittämiskohde. Keskusaukio. ANT-hanke
Keskusaukio Porin Pasaasin alueella (keskustan kehittämiskohde). Kuva Röni-Kuva Oy.

Porin kohdealue on Keskusaukio, joka on nivelkohta kävelykadulta uuden Matkakeskuksen suuntaan taittuvalle Promenadi Porin akselille. Keskusaukion ympärillä on entisen linja-autoaseman lisäksi monta keskustan liikenteen pääväylää. Keskusaukio sisältyy Pasaasin kehittämisalueeseen ja on sen kiinnityskohta Promenadi-Pori -kaupunkikeskustan kehittämishankkeelle. Suunnittelutehtävänä on aukion kaupunkikuvallinen ja toiminallinen jäsentely kehittämishankkeiden rinnalla. Tavoitteena on kehittää alueesta toimiva, vihreä ja viihtyisä julkinen ulkotila.   

Attractive Nordic Towns

Norway held the presidency of the Nordic Council of Ministers in 2017. One of the main priorities was "The Nordic Countries in Transition". The presidency project "Attractive towns. Green redevelopment and competitiveness in Nordic urban regions. Towns that provide a good life for all", is one of several initiatives to promote Nordic competitiveness, green redevelopment, the transition to a low-emission society, integration and a good environment for public health. The focus is put on challenges and possibilities in small and medium-sized Nordic Towns.

The project is led by the Norwegian Ministry of Local Government and Modernisation in cooperation with the Ministry of Health and Care Services and the Ministry of Climate and Environment.

The presidency project will prepare a joint Nordic strategy for how towns and their surrounding areas can become more attractive through the development of vibrant and inclusive urban environments that are economically, environmentally and socially sustainable. Key elements here are environment- and climate-friendly solutions, social balance and equal opportunities for all, good social and public health services, cultural activities, lively town centres, historical-cultural objects and environments, good blue-green structures, urban spaces and architecture, coordinated land use and transport solutions and attractive job opportunities.

The project consists of four subprojects:
1.    Mapping, development and use of methods to measure urban qualities and sustainability
2.    Share knowledge between Nordic decision makers, administration and academic communities
3.    Contribution to handling complex decision-making challenges in urban regions
4.    A common Nordic strategy for attractive and inclusive urban environments

The participating towns are:
Denmark: Sønderborg, Middelfart, Viborg
Finland: Pori, Salo, Vasa
Iceland: Akranes, Hornafjørdur, Mosfellbær, Fljotsdalsherad
Sweden: Växjö, Lund, Ystad
Norway: Hamar, Levanger, Narvik, Steinkjer, Verdal

Attractive Nordic Towns -hankkeen kaupungit
Attractive Nordic Towns -hankkeen kaupungit

Group 4: Nordic Small Town LAB – How to involve citizens in developing attractive and sustainable towns

Activities in spring 2019

The partner towns proceed with their Town LAB experiments at their own pace depending on the local project environment. Fljótsdalshérað and Mosfellsbær, despite having different approaches to the implementation, have finished all architectural plans of the premises of the Small TownLAB and construction will be finished in next weeks, with a formal opening following soon after.  Levanger and Steinkjer are working intensively parallel with several relevant topics connected to the task of revitalizing the town center by engaging a broad range of stakeholder groups to create new events and activities. Both Verdal and Pori decided to apply Small Town LAB for animating a public square and its environment near to the town center and due to the complexity of changing the land-use of these areas the final selection of suitable collaborative techniques will be stretched until the end of spring.

Participating towns decide about the local communication channels. As for the realization of the Give and Share Library, a website presenting the Small Town LAB cases combined with GIS interactive mapping is under consideration.

Read more